|
LE-Voiteluhuolto Oy
E-VOITELUHUOLTO
OY perustettiin 1.6.1985 jatkamaan LE-voiteluaineiden
markkinointia sekä Suomessa että entisissä SEV-maissa.
LE-VOITELUHUOLTO OY:n toiminta-ajatuksena
on voiteluaineiden, huolto- ja kunnossapitotarvikkeiden sekä
palvelun markkinointi.
LE-VOITELUHUOLTO OY:n pääkonttori
ja varasto sijaitsevat Vantaalla Logistiikkapalveluiden
varastohotellissa. Toimituksista olemme sopineet Postin, Matkahuollon
ja Kaukokiidon kanssa nouto-palvelusta, joka takaa nopeat päivittäin
tapahtuvat toimitukset. Kaikessa toiminnassamme olemme jatkuvasti
yhteydessä asiakkaittemme kanssa, sillä asiakkaittemme
antama arvokas palaute onnistumisista ja myös epäonnistumisista
on yrityksemme kehitykselle ja menestykselle ensiarvoisen tärkeää.
Jo ajatuksena "yhteistyö on voimaa" antaa asiakkaillemme
ja meille yhteisen ponnistuspohjan voiteluhuollon kehittämiseksi
aina vaan toimintavarmempaan ja kokonaistaloudellisempaan suuntaan.
LE-VOITELUAINEIDEN tuotekehittelyssä
on tavoitteena aina, kehittää niin korkealaatuinen voiteluaine
kuin nykytekniikalla ja tietämyksellä on mahdollista.
Tuotekehitystä ei rajoita minkäänlainen ennakkoon
asetettu ehto tai määräys käytettävien
perusraaka-aineiden suhteen. Tämä takaa tuotekehitykselle
vapaat ja rajattomat mahdollisuudet laadun suhteen. Ajatuksena
LE:n tehtaalla onkin "vain paras on kyllin hyvää".
Tavoitteenamme onkin omalta osalta auttaa kaikkia yrityksiä
parantamaan kilpailukykyään ja pääsemään
entistä taloudellisempaan tulokseen.
- pidentämällä laitteiden elinikää
(pääomakulut pienenevät)
- pidentämällä huoltovälejä
(voiteluaineiden kulutus pienenee, vähemmän jäteöljyä)
- parantamalla laitteiden toimintavarmuutta
(vähemmän seisokkeja ja tuotantotappioita)
- alentamalla korjauskustannuksia (vähemmän
varaosia ja työtä)
- pienentämällä voiteluaine valikoimaa
(pienemmät varastokustannukset, virhekäytön mahdollisuus
pienee
|